Loppuraportti: Lisää kasviksia

Kuukausi on taas lopussa. Kuten kuukausi sitten, kerron huomenna, mitä olen keksinyt pääni menoksi seuraavan kuukauden ajaksi. Nyt kuitenkin ensin katsaus maaliskuuhun.

Tämän kuun tavoite oli siis syödä enemmän kasviksia, tarkemmin sanottuna keskimäärin vähintään viisi annosta päivässä. Väliraportin aikaan olin syönyt kasviksia keskimäärin 4,9 annosta päivässä. Halusin kuitenkin päästä siihen vitoseen, ja pääsinkin. Söin maaliskuussa yhteensä 155,5 annosta kasviksia, mikä tarkoittaa noin 5,02 annosta päivässä. Jee!

Kaiken kaikkiaan kuukausi näytti tältä:

Ja kasvikset jakautuivat näin:

Hedelmien osuus siis hieman kasvoi sitten väliraportin, mutta jakauma näyttää edelleen hyvältä. Söin yhteensä 25 erilaista kasvista, tai vähän enemmänkin, sillä tilastoin marjat yhtenä könttänä, koska syön tähän vuodenaikaan lähinnä pakastemarjasekoitusta. Eniten söin banaania (25 annosta), salaattia (17,5 annosta), paprikaa (14,5 annosta) sekä porkkanaa (14 annosta). Banaanien suuri määrä selittyy sillä, että syön usein banaania aamupuuron kanssa. Kesällä, kun on tuoreita marjoja saatavilla, jakauma näyttäisi aika erilaiselta. Toisaalta söin myös vähän harvinaisempiakin kasviksia, kuten fenkolia ja kumkvattia.

Mutta mielenkiintoisin kysymys on, miltä kuukausi on tuntunut. Väliraporttiin asti kaikki tuntui rennolta ja helpolta, mutta sen jälkeen olen vähän liiankin innokkaasti halunnut saavuttaa sen vitosen keskiarvon. Ehkä viimeisen viikon ajan olen vain odotellut kuukauden loppumista. En halunnut luovuttaa kesken kaiken, mutta totesin, että pitkällä tähtäimellä kasvismäärien tilastointi aiheuttaa minulle ihan samaa kuin kalorien laskeminen, eli alan suhtautua tavoitteisiin liian vakavasti enkä enää syö näläntunteen mukaan. Koin myös hankalaksi sen, että tavoitteeseen laskettiin mukaan jokainen päivä. Yhtäkin huonompaa päivää sai jo kompensoida aika monena päivänä ennen kuin keskiarvo oli taas hyvä. Ruoan laskeminen ei selvästikään sovi minulle.

Opin kuitenkin aika paljon siitä, millä asioilla on eniten merkitystä. Jos lounaalla syö 2-3 annosta kasviksia, on todella helppo päästä viiteen annokseen päivässä. Syön muutenkin eniten aamupalalla ja lounaalla, joten siksikin on tärkeää syödä paljon kasviksia niillä aterioilla. Siihen aion kiinnittää jatkossakin huomiota, vaikka lopetankin tilastoinnin tähän. Tässä kuussa olen myös muistanut kasvikset paremmin välipaloina, eikä hedelmäkoriinkaan ole jäänyt mitään homehtumaan.

Parasta juuri nyt: Valo

Olen vuodenaikaihminen. Kesällä intoilen luonnosta ja etenkin vesistöistä, lämpimistä kesäöistä ja virkistävistä kesäsateista. Syksyllä tunnelmoin pimeneviä iltoja, ruskaa, teetä ja villasukkia. Ensilumen saapuessa olen aina yhtä vaikuttunut siitä, miten uskomattoman kaunista kaikki on. Tykkään siitä, miten eri lämpötiloissa lumi kuulostaa erilaiselta kenkien alla, ja siitä, miten kirpeä pakkasilma kutittelee nenää. Olen myös säätilaintoilija. Iloitsen, kun aurinko paistaa, kun sataa, kun myrskyää tai kun sataa lunta. Muut pyörittelevät silmiään, kun minun reaktioni kaatosateeseen on mennä parvekkeelle, jotta kuulen sen ihanan ropinan paremmin. Ainoastaan kovasta helteestä en kertakaikkiaan pidä, sillä se vie minulta kaikki voimat. Muuten iloitsen melkein mistä tahansa säästä. Ehkä se on jopa osasyy onnellisuuteeni. Löydän aina jotain iloitsemisen aihetta.

Nyt on kuitenkin vuorossa kevät. Se on alkusyksyn ohella lempivuodenaikani. On ihanaa seurata, miten luonto herää eloon talven jälkeen. Se ensimmäinen vihreä on yksi kauneimmista väreistä, mitä tiedän. Eniten minuun vaikuttaa kuitenkin lisääntyvä valo. On ihanaa, kun ei tarvitse enää herätä pilkkopimeässä, samoin on mahtavaa, kun ei ole työpäivän jälkeen vielä pimeää. Saan valosta todella paljon energiaa, ja olenkin ollut viime viikkoina erityisen pirteä.

Kuva täältä.

Huomaan mieltymysteni vaihtelevan vuodenaikojen mukaan. Keväällä tekee mieli kaikkea raikasta ja värikästä. Jos pitäisi valita keväälle yksi maku, se olisi sitruuna. Sitruuna on raikkaan kirpeää ja iloisen keltaista. Loppukevään maku on tosin ehdottomasti parsa, josta innostun vuosi vuodelta enemmän. Samalla tulee aina harjoiteltua hollandaise-kastikkeen tekemistä itse. Se onnistuu jo aika hyvin!

Keväällä tekee mieli pukeutua keltaiseen ja hymyillä maailmalle. Koska keltainen ei sovi minulle, tyydyn pelkkään hymyilemiseen.

Kuva täältä.

Onneksi on kevät.

Ruoka statussymbolina

Ruoan ja ruokavalintojen merkitystä on pohdittu viime päivinä useammassakin blogissa, kuten Potluck by one, Jätä mullekin! ja The Casual Geek. Päätinpä minäkin sitten työntää lusikkani soppaan.

Ehkä ensimmäistä kertaa historiassa suurimmalla osalla länsimaalaisista on oikeasti mahdollisuus päättää, mitä he syövät. Vielä omien vanhempieni ikäluokassa lihaa ei ollut varaa syödä joka päivä. Vielä vähemmän heillä oli varaa miettiä makroravinteiden optimaalista jakaumaa tai ruoantuotannon aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. 

Kuva täältä.

Sittemmin ihmisten elintaso on noussut ja samalla suhtautuminen ruokaan on muuttunut. Nykyään on suorastaan mahdotonta olla törmäämättä tiedostavaan syömiseen, oli sitten kyse mahdollisimman optimaalisesta ravinnosta terveyden, painon tai urheilun kannalta, mahdolllisimman puhtaasta ruoasta, mahdollisimman lähellä tuotetusta ruoasta, mahdollisimman ympäristöystävällisestä ruoasta tai eläinten oikeuksista. Samalla ylenkatsotaan muiden ruokavalintoja, ihan kuin olisi maailman kauheinta syödä esimerkiksi nakkeja, pakastepizzaa, valkoisia vehnäjauhoja tai sokeria.

Minäkin kyllä pidän ruoasta ja arvostan hyvää ruokaa. Olen ihan ylpeä siitä, että osaan kokata vähän vaikeampiakin ruokia alusta asti itse. Ymmärrän myös sen, että monet haluavat optimoida ruokavaliotaan jonkin tekijän suhteen. Jouduin itsekin etsimään sopivaa ruokavaliota aika pitkään, sillä kärsin ennen lähes päivittäisistä vatsavaivoista ja turvotuksesta. Missään tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta sitä en voi sietää, että omaa tapaa syödä pidetään ainoana oikeana ja katsotaan nenänvartta pitkin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta syö samalla tavalla.

Kuva täältä.

Ruokavalinnoista on tullut monessakin suhteessa statussymboli. Siinä samalla, kun kauhistelee, miten kukaan voi syödä jotain einessontaa, voi mukavasti nostaa itsensä rahvaan yläpuolelle, samoin kuin kertomalla, miten syö pelkästään lähellä tuotettua vegaanista raakaruokaa. Sosiaalisessa mediassakin ruoka on yksi yleisimmistä valokuvien aiheista. Monet haluavat esitellä, mitä he syövät, ja toisaalta myös nähdä, mitä muut syövät. Ihmisiä arvioidaan ihan vain heidän ruokavalintojensa perusteella. Nettifoorumeilta löytyy jopa ihan ostoskorikyttäämiselle pyhitettyjä keskusteluja. Mitäköhän meidän ostoskorista ajatellaan, kun meillä siellä on sulassa sovussa parsakaalia ja olutta, luomumunia ja kokista...

Eivätkä ruoka-asiat ole muutenkaan mustavalkoisia. Vaikka teenkin ruoan pääasiassa itse, syön myös välillä valmisruokaa, kun elämässäni on sattumoisin muitakin prioriteetteja kuin ruoka. Jotakuta muuta ruoanlaitto ei vain ylipäätään kiinnosta. Se hänelle suotakoon. Vaikka eräiden ihmisten onkin ilmeisen vaikea ymmärtää sitä, suurimman osan elämä ei pyöri ravitsemuksen, terveyden, fitness-juttujen tms. ympärillä, ja se on ihan ok. Kaikilla ei myöskään ole yksinkertaisesti varaa hifistellä. Minun maailmassani varakkuus ei ole asia, jonka perusteella voisi laittaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Hyvä vanhemmuus ei ole myöskään kiinni siitä, ostaako vauvalle valmiita soseita vai tekeekö ne itse luomuporkkanoista.

Miten te suhtaudutte ruokaan?

Väliraportti: Lisää kasviksia

Kuukausi alkaa olla taas lähes puolessavälissä, joten ajattelin taas raportoida, miten kuukauden muutos on tähän mennessä sujunut. 

Tilastonörttinä olen taulukoinut, mitä kaikkea on tullut syötyä. Olin syönyt tässä kuussa eilisiltaan mennessä 59 annosta kasviksia, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 4,9 annosta päivässä. Ihan en ole siis saavuttanut tavoitettani eli viittä annosta, mutta aika lähellä kuitenkin.

Tältä kuukausi näyttää tähän mennessä:

Kiinnostavaa kyllä, olen syönyt arkena keskimäärin enemmän kasviksia kuin viikonloppuna. Se johtuu varmaan pääasiassa siitä, että syön arkena paljon säännöllisemmin kuin viikonloppuna.

Vihannesten ja hedelmien jakauma puolestaan näyttää tältä: 

 

Noin neljäsosa on siis ollut hedelmiä ja loput vihanneksia. Ihan hyvä jakauma minun mielestäni. Luokitteluni on sitten ihan arkinen ja epätieteellinen. Esimerkiksi tomaatti on tieteelliseltä kannalta hedelmä, mutta lasken sen tässä vihannekseksi, kuten kaikki muutkin ei-niin-makeat kasvikset. Marjoja söin tässä kuussa ensimmäistä kertaa tänään aamupalalla, joten niitä ei ole vielä näissä tilastoissa mukana.

Miten kuukausi on sitten käytännössä sujunut? Täytyy sanoa, että hyvin. Vaatii jonkin verran suunnittelua ja muistamista, että tulee syötyä tarpeeksi kasviksia, mutta kyllä niitä kasviksia myös kertyy aika helposti. Tällainen "päinvastainen" tilastointi on myös ollut varsin mielenkiintoista. Olen joskus merkkaillut päivän syömisiä Kiloklubiin, ja voi sitä ahdistuksen määrää, jos kalorit menivät yli tavoitteen. On jotenkin paljon positiivisempaa laskea vain kasviksia ja yrittää saavuttaa tietty määrä, ei pysyä jonkin määrän alla. Toki tähänkin pitää suhtautua sopivalla rentoudella eikä alkaa illalla järsiä vielä yhtä porkkanaa, vaikkei olisi edes nälkä. Taulukko on kuitenkin pitänyt motivaatiota yllä ja auttanut myös hahmottamaan, kuinka paljon kasviksia todella tulee syötyä.

Suurille muutoksille ei ole nyt tarvetta, kun homma näyttää sujuvan hyvin melko vähällä vaivalla. Lähinnä pitää muistaa kasvikset myös viikonloppuisin.

Onko terveen kiusaaminen hyväksyttävämpää kuin sairaan?

Ajankohtaisen kakkosen kannabisillan jälkimainingeissa keskustelua on herättänyt erityisesti se, mitä keskusteluillan aikana tapahtui Twitterissä. Lääkekannabiksen käytöstä puhumassa olleelle Tuomas Lustigille naurettiin siellä ihan porukalla tunnisteella #pipopää. Tähän osallistuivat mm. Jari Sarasvuo ja Renne Korppila, ja toki moni muukin, joiden mielipiteet eivät ylitä uutiskynnystä.

#Pipopää avas pelin. Maali saman tien. "Mmmmhh..ööö..mihin mun pitäisi kommentoida?" Selvä. #a2ilta
— Jari Sarasvuo (@SarasvuoJari) 4. maaliskuuta 2014

Ja noin. #pipopää syöpyi juuri lähtemättömästi painajaisiini. #a2ilta
— Renne Korppila (@RenneKorppila) 4. maaliskuuta 2014

Ohjelman toisella puoliskolla heille sitten selvisi, että Tuomas Lustig kärsii MS-taudista. Siinä vaiheessa muuttuikin ääni kellossa, ja monet näistä pilkkaajista pyysivät anteeksi. Minusta tämä reaktio oli varsin tekopyhä. Ai, oletkin sairas, no ei me nyt sitten voida sinulle nauraa!

Olen törmännyt vastaavaan ajatteluun aiemminkin. Eräällä keskustelupalstalla oli keskustelua Lizzie Velasquezista, jota on kutsuttu maailman rumimmaksi naiseksi. Lizziellä on sairaus, jonka vuoksi hän on todella laiha eikä voi lihoa. Keskustelu täyttyi viesteistä, joissa luki, että on todella julmaa ja väärin sanoa sairasta ihmistä rumaksi.

Terveitä ihmisiä sen sijaan pilkataan netissä aika surutta ilman, että siitä kovinkaan moni älähtää. Samat iltapäivälehdet, jotka nyt toitottavat, miten Sarasvuo teki väärin, julkaisevat mielellään epäedustavia kuvia julkkiksista, kauhistelevat julkkisten lihomista ja naureskelevat julkkisten huonoille asuvalinnoille. Samat ihmiset, joiden mielestä Lizzien haukkuminen rumaksi on kauhean julmaa, saattavat ihan avoimesti nauraa rumille, lihaville tai tyhmille ihmisille,  kunhan nämä eivät ole sairaita tai vammaisia.

Usein tämä pilkkaaminen liittyy siihen, että halutaan itse olla tiettyjen ihmisten yläpuolella. Nauramalla toisen lihavuudelle laiha haluaa nostaa itsensä jalustalle ja kertoa olevansa parempi ihminen kuin se läski laiskimus. Se on tietysti lihavan oma syy, koska itsepä on syönyt itsensä siihen kuntoon. Paitsi tietysti, jos lihavuuden taustalla on sairaus, mutta sairaudetkin leimataan usein tekosyiksi. Ja jos hassun lihavan ihmisen epäonnisessa kuvassa ei erikseen lue mitään mistään sairaudesta, sellaista ei todennäköisesti ole, eihän?

Oletettu terveys ei sitä paitsi mitenkään vähennä pilkan kohteeksi joutuneiden kokemaa mielipahaa. Moni ei tule edes ajatelleeksi sitä, näissä hassuissa kuvissa olevat ihmiset ovat ihan oikeita ihmisiä, joilla on tunteet ja jotka saattavat myös lukea näitä kommentteja. Miltäköhän näistä naurajista tuntuisi, jos heidän oma vähemmän imarteleva kuvansa olisi naurun aiheena?

Caitlin Seida tietää. Kuva hänestä pukeutuneena Lara Croftiksi levisi netissä. Kuvalle ei pelkästään naurettu, vaan sitä jopa kommentoitiin, että hänen pitäisi tappaa itsensä "säästääkseen muiden silmiä". Caitlin otti yhteyttä moniin näistä haukkujista. Suurin osa oli todella hämmästyneitä, että kuvan nainen ylipäätään luki, mitä he olivat kirjoittaneet, ja vieläpä kirjoitti heille takaisin. He kun eivät olleet ajatelleet, että kuvassa on todellakin oikea ihminen. 

Myönnän, että joskus itsekin naurahdan netissä näkemilleni vastaaville kuville. Ajattelen kuitenkin nykyään yhä useammin sitä, miltä kuvassa olevasta henkilöstä tuntuisi, ja sitten moni kuva ei enää tunnukaan hassulta, vaan ennemminkin surulliselta. Nauran mieluummin oikeasti hauskoille kuville ja videoille, joissa ei naureta kenenkään kustannuksella.

Kuukauden muutos: Lisää kasviksia

Älkää pelätkö, tästä ei ole tulossa dieettiblogi. En ylipäätään kannata dieettiajattelua, vaan vannon maltillisten, mutta pysyvien muutosten nimeen.

Valitsin maaliskuun muutokseksi asian, jota haluaisin ehdottomasti parantaa ruokavaliossani. Kasvikset ovat yksi harvoista asioista, joista eri ruokavalio- ja dieettisuuntaukset ovat yhtä mieltä. Myös yksi Suomen parhaista asiantuntijoista ravitsemusasioissa, Patrik Borg, painottaa kasvisten tärkeyttä. Olen kiinnostunut ravitsemusasioista, mutta haluan omassa ruokavaliossani keskittyä oleellisiin asioihin. Kasvisten määrä on yksi merkittävimmistä tekijöistä siinä, kuinka terveellinen ruokavalio on, joten se sopii hyvin tavoitteeksi.

Kuva täältä.

Minä kyllä pidän kasviksista, mutta syön niitä silti liian vähän. Jos suositus on puoli kiloa päivässä, syön niitä normaalisti ehkä 200-300 grammaa päivässä, välillä alle 100 grammaa. Mutta miksi? Pääasiassa se taitaa olla vain suunnittelun puutetta ja vähän laiskuuttakin. Jos syön vaikka makaronilaatikkoa, en aina muista tai jaksa tehdä kasvislisuketta. Aina en muista syödä kasviksia silloinkaan, kun niitä olisi. Esimerkiksi hedelmäkorista joudun heittämään harmillisen usein hedelmiä roskiin, kun en ole muistanut syödä niitä.

Tämän  muutoksen idea on itse asiassa aika samanlainen kuin edellisessäkin muutoksessa. Vaikka siivoamisella ja kasvisten syömisellä ei varsinaisesti ole mitään yhteistä, muutosprosessit muistuttavat toisiaan. Haluan oppia muistamaan jotain, mitä en tällä hetkellä muista tarpeeksi usein. Haluan oppia uuden rutiinin, pysyvän elämäntavan.

Kuva täältä.

(Oi, olisipa kesä ja tuoreita herneitä... Kesällä kyllä kelpaa syödä kasviksia!)

Kuten viimeksi, halusin nytkin muotoilla itselleni jonkin selkeän tavoitteen, jonka toteutumista voin arvioida. Koska en halua punnita ruokiani tai heittäytyä muutenkaan tiukkapipoksi ruokavalioni suhteen, päätin käyttää mittana annosta enkä esimerkiksi grammaa. Annos on tässä tapauksessa noin kourallinen (tai useimpien hedelmien kohdalla yksi kappale). Vähän samaan tyyliin siis kuin esimerkiksi Brittien "five a day".

Kuukauden tavoite: Oppia syömään keskimäärin vähintään viisi annosta kasviksia päivässä.

Kuten tavoitteen muotoilusta ilmenee, haluan oppia syömään keskimäärin tarpeeksi kasviksia. Poikkeukset kuuluvat elämään tämänkin asian suhteen. Tiedän jo valmiiksi, että maaliskuussa on tiedossa ainakin yksi työmatka, jolla en välttämättä voi vaikuttaa kaikkeen, mitä syön. Pitää vain keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa. Suuret linjat ratkaisevat.