18. helmikuuta 2014

Väliraportti: Siistimpi koti

Nyt on kuukausi puolessavälissä (tai vähän ylikin), joten ajattelin kertoa, miten kuukauden muutos on tähän mennessä sujunut. Tavoitteena oli siis ennen kaikkea opetella ylläpitosiivousta ja saada siitä rutiini, joka hoituu sen kummemmin ajattelematta.
Ensimmäinen viikko meni oikein hyvin. Tein joka päivä jotain pientä, joten koti pysyi melko siistinä. Jos olisin raportoinut kehityksestä jo viime viikolla, olisin kirjoittanut, että kaikki sujuu loistavasti. Toisella viikolla kuitenkin kävi klassisesti eli elämä tuli väliin, mikä on kyllä näkynyt myös blogin päivitystahdissa. Yhtenä päivänä meni myöhään töissä, toisena päivänä olin rättiväsynyt. On välillä vaikea tasapainoilla sen kanssa, että työpäivinä vapaa-aikaa on muutenkin olemattoman vähän, ja sinä aikana pitäisi sitten kokata seuraavan päivän eväät (kyllä, kadehdin niitä, joilla on työpaikkaruokala) ja jaksaa vielä siivotakin kokkauksen jälkeen. Tuo jälkimmäinen valitettavasti usein jää, ja juuri niin kävi viime viikolla. Sitten siivottavaa oli tietysti sitäkin enemmän seuraavana päivänä, jolloin en myöskään sitten jaksanut siivota.

Takaiskuista huolimatta myös edistystä on havaittavissa. Huomaan entistä useammin, että kappas, mukihan se siinä vielä hengailee pöydällä aamupalan jäljiltä, ja vien sen tiskikoneeseen. Koti ei ollut huonomman viikonkaan jälkeen läheskään niin kamalassa kunnossa kuin se yleensä on kiireisten viikkojen jälkeen. Moni varmasti edelleen kauhistelisi tätä siisteystasoa, mutta minulle tämä on muutos oikeaan suuntaan. Ylläpitosiivoaminen ei ole todellakaan vielä lähelläkään rutiinia, mutta eiköhän se ahkeralla harjoittelulla kehity enemmän siihen suuntaan.

Kuva täältä.
Olen muuten miettinyt tässä kahden minuutin sääntöä, eli lyhyesti sanottuna sitä, että jos jokin asia kestää korkeintaan kaksi minuuttia, tee se heti. Säännön ideana on vähentää turhaa vitkastelua. Ensin minun oli vaikea keksiä asioita, jotka kestävät korkeintaan kaksi minuuttia. Kokkaaminen kestää pidempään. Keittiön siivoaminen kestää pidempään. Jopa suihkussa käyminen kestää pidempään, jos pesen hiukset. Kahdessa minuutissa ehtii kuitenkin viedä astiat tiskikoneeseen. Kahdessa minuutissa ehtii myös viedä roskat. Kahdessa minuutissa ehtii pyyhkiä keittiön työtasot, vaikkei ehdikään siivota koko keittiötä. 

Olen kyllä sellainen ihminen, että kun vain saan aloitettua, itse tekeminen sujuu helposti. Usein käy niin, että aion vain viedä astiat koneeseen, mutta päädyn tiskaamaan paistinpannun, pyyhkimään työtasot, puhdistamaan lavuaarin ja hellan ja niin edelleen. Siinä meneekin aikaa huomattavasti enemmän kuin kaksi minuuttia. Aina minulla ei ole niin paljon aikaa, joten en ihan joka tilanteessa halua huijata itseäni aloittamaan kahdeksi minuutiksi ja lopettamaan 30-60 minuuttia myöhemmin. Ymmärrän kuitenkin jutun jujun. On helpompi aloittaa, jos ajattelee, että tässä menee vain pari minuuttia.

Nyt on vielä tämä ja ensi viikko aikaa harjoitella. Katsotaan, kuinka pitkälle pääsen siinä ajassa. Toivottavasti tarpeeksi pitkälle, jotta voin jatkaa siisteyden ylläpitoa ja samalla kokeilla maaliskuussa jotakin toista muutosta.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä haasteelta kyllä tuo! Meillä on vähän eri juttu, kun meitä asuu tässä tällä hetkellä neljä. Omat sotkut sentään olisi hyvä siivota. Mutta tuntuu menevän juttu vähän niin, että jos alan siivoamaan siivoan sitten muidenkin jäljet. Tai sitten en mitään. Kultaista keskitietä on jotenkin vaikea löytää. Tsemppiä loppukuukaudelle (ja siitä eteenpäinkin toki)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä asun onneksi vain poikaystäväni kanssa. Hän on tosin myös siivoillut enemmän viime viikkoina minun esimerkkini innostamana, vaikken ole edes kertonut hänelle koko haasteesta.

      Poista
    2. Miten olet onnistunut pitämään sen salaisuutena? :D Eikö se lue sun blogia?

      Tai ehkä mä vain olen niin huono pitämään salaisuuksia kumppaniltani, että se tietää aina kaiken. :D Et uskokaan, miten tuskaa on yrittää järjestää jotain yllätyksiä!

      Poista
    3. Salaisuus on siinä, ettei hän osaa suomea. :D

      Poista