27. helmikuuta 2014

Sietämätön joutilaisuus

Tänä aamuna bussissa tulin ajatelleeksi sitä, miten vaikea minun ja varmasti monen muunkin on nykyään sietää sitä, ettei tee mitään. Bussissakin olen tottunut siihen, että minulla on älypuhelin, jolla voin selata vaikka nettiä. Jos laitan puhelimen laukkuun ja jään vain odottelemaan, että olisin perillä, tulee heti jotenkin levoton olo.

Olen pikkuhiljaa täyttänyt päiväni tekemisellä, osin ihan tietoisestikin. Katson esimerkiksi telkkaria nukkumaan mennessä. Se on helpottanut nukahtamisahdistustani paljon. Olen aina ollut melkoinen murehtija, ja varsinkin nukkumaanmeno oli minulle jo lapsena vaikeaa. Pyörin usein hereillä tuntikausia murehtien milloin mitäkin. Välillä olen suorastaan pelännyt nukkumaanmenoa ja kaikkia niitä ajatuksia, jotka tulevat päähäni iltaisin. Televisio auttaa minua siinä, etten ole sängyssä yksin ajatusteni kanssa ilman mitään tekemistä. Osin apu on ihan vain psykologinen. En useinkaan muista tv-ohjelmasta kuin ensimmäiset viisi minuuttia, koska olen nukahtanut niin nopeasti.

Muu tekemättömyyden vältteleminen on minulla enemmän tiedostamatonta. Minulle ei ole mikään ongelma laiskotella ja rentoutua, eli siinä mielessä joutilaisuus ei häiritse minua, mutta silloinkin minun on vaikea olla tekemättä mitään. Jos en ole koneella, katson telkkaria, laulan, syön tai teen jotain poikaystävän kanssa.

Kuva täältä.
Nyt olen miettinyt, ettei minun päivissäni ole yleensä mitään hetkeä, jolloin käsittelisin ajatuksiani. Nukkumaanmeno on siihen minulle väärä hetki, eikä työmatkakaan tunnu siihen oikealta, sillä kiva pieni puuhastelu kännykällä on minulle samalla siirtymä työ- ja vapaa-ajan välillä. En halua esimerkiksi töiden jälkeen miettiä työasioita kotimatkalla, vaan siirtää ajatukset muualle. Voisin kuitenkin käydä esimerkiksi useammin kävelylenkeillä. Ajatusten selvittely raittiissa ilmassa yhdistettynä kevyeen liikuntaan sopii minulle hyvin. Se ei myöskään tunnu yhtään niin pelottavalta kuin ajatusten kohtaaminen illalla sängyssä.

Kuva täältä.
Laitanpa tähän vielä loppukevennykseksi linkin nettisivulle, jossa on tarkoituksena olla tekemättä mitään kahden minuutin ajan. Jos menee liikuttamaan hiirtä tai näppäilemään näppäimistöä, aika alkaa alusta. En tiedä teistä, mutta minusta tuo kaksi minuuttia tuntuu yllättävän pitkältä. Tuntuu oudolta istua koneella niin pitkään tekemättä mitään. Kun taas tekee jotain koneella, kaksi minuuttia menee ohi yhdessä hujauksessa. Ilmankos aika tuntuukin menevän niin nopeasti.

4 kommenttia:

  1. Olen ajatellut viime aikoina samaa. Nykyään on niin helppoa pitää mielen huomio koko ajan jossain kun on älypuhelimet jne. On niin paljon keinoja joka hetki paeta sisäiseltä todellisuudeltaan. Koska sitähän se minun mielestäni on, pakoa joltakin, joka vaivaa sisäisesti, oli se levottomuus, ahdistus, tylsyys, tyhjyyden tunne tai mikä vain.

    Minulla on aina jotenkin kiirehtivä olotila. Kiirehdin koko ajan seuraavaan askareeseen mielessäni. Jos pitää odottaa hiljaa, tai edes yrittää nauttia kauniista maisemasta, tuntuu vaan että on liian kiire, ei jaksa keskittyä. Luulen, että koska nykyajan elämä on niin nopeaa, se johtuu siitä. Kenenkään ei juuri tarvitse enää odottaa, että pääsee määränpäähänsä tai tarpeensa tyydytettyä. Kaikki on niin helppoa (oletettavasti verrattuna vaikka elämään 100 vuotta sitten). Mutta tämä helppous minun mielestäni tekee ihmisen mukavuus- ja viihdehakuisuudesta voimakkaampaa, ja kuten sanoit, on vaikeampaa ottaa aikaa pohtia syvempiä kysymyksiä ja omaa elämäänsä.

    Juuri kävelyistä minäkin pidän, ei edes urheilullisista, vaan hitaistakin, joissa ehtii ottaa aikaa itselleen. On myös auttanut yrittää olla läsnä siinä, mitä kulloinkin teen. Yritän keskittyä vaikka vain bussissa olemiseen, havainnoida liikettä, ihmisiä, maisemia, omaa kehoa tms. Ensin tämä on vaikeaa, mutta kun päättäväisesti jatkaa sitä, alkaa tulla helpommaksi keskittää mieli yksinkertaisiin ja näennäisesti "tylsiin" asioihin, mutta jotka ovat osa sitä oikeaa todellisuutta, jossa elämme, ja "tätä hetkeä". Tämän seurauksena mieli myös selkenee ja tulee rauhallisempi olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota haluaisin, että mieleni osaisi rauhoittua varsinkin silloin, kun en tee mitään. Kun on tottunut siihen, että on koko ajan tekemistä, ei osaa enää oikein vain olla. Tylsyyden sietokykykin on nykyään ihan olematon. Vaikka sinänsä pidänkin älypuhelinta aivan loistojuttuna, onhan se pelastanut minut pulasta monet kerrat, sillä on myös haittapuolensa.

      Osaan tosin rauhoittua paremmin luonnon helmassa. Kaupungin vilinässä puhelimella puuhailu on minulle myös ihan tietoinen pakokeino ympärillä olevasta todellisuudesta. Hälinä ja ihmispaljous vievät minulta helposti voimat, joten välillä ne tauot todellisuudesta ovat ihan tervetulleita.

      Poista
  2. Miulle toi kaksiminuuttinen tuntui lyhyeltä ajalta, olisi helposti mennyt vielä pari minuuttia lisääkin. Annoin vain ajatusten soljua omaa rataansa sen kummempia miettimättä. Hassua tässä on se, etten tuon kahden minuutin jälkeen muistanut yhtäkään päässäni käynyttä ajatusta haha. Aikas hyvä sivusto siis aivojen nollaukselle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on selvästi hyvä luontainen rauhoittumiskyky! Olisit varmaan hyvä meditoimaan. Minulla taas on ollut jo lapsena aika levoton mieli.

      Poista